29.3.2014

Sekavaa pohdintaa, tai: Go, do & be awesome

tampere


Elämme hämmentäviä aikoja, ystäväiseni.

Muistatte ehkä, kun väitin, että kaikki on nyt selvillä ja tiedän, mitä haluan?

No, nyt en enää ehkä tiedäkään.

Koko täällä vaihdossa olon ajan olen tuntenut kummallista, kaihertavaa kaipausta Suomeen. Sellaista, jollaista en tuntenut kertaakaan Ranskassa ollessani. Vaikka aika täällä on ihan hurjan ihanaa, käyn ajatusleikkejä mielessäni, kuinka kivaa onkaan sitten kun taas palaan kotimaahan.

Nyt kun sitten oikeasti pitäisi jo alkaa miettiä paluuta, en enää haluaisikaan lähteä.

Luulin, että näiden kanadakuukausien jälkeen olen taas tyytyväinen Suomeen.

Ja ehkä mä olenkin, ehkä tämä on vain sitä ainaista jossittelua.

Mutta sen tiedän, että jonkin on muututtava.

Tarvitsen jonkinlaisen uuden alun. Puhtaan pöydän ja mitä näitä nyt onkaan.

Hetki sitten näitä tuntoja ystävälleni purkaessa, kuinka pari kuukautta sitten olin niin varma kaikesta, vastaus oli: "Yeah, and then we went to Cuba."

Niinpä. En nyt sano, että elämän tulisi olla yhtä lomamatkaa, koska ei se millään ole mahdollista. Mutta elämä voisi olla myös niin naurettavan helppoa. On tietysti kaikki tylsät realiteetit, raha, opiskelu ja niin edelleen.

Tiedostan toki, että olen etuoikeutettu kakara, mutta maailma on niin auki ja täynnä mahdollisuuksia, että sitä on melkein mahdotonta käsittää.

Ehkä ei pitäisi suunnitella liikoja, eihän sitä ikinä tiedä, mitä tapahtuu ja missä on vuoden tai kolmen päästä. Eikä yksi valinta tarkoita, ettei voisi vaihtaa suuntaa ja tehdä uutta valintaa. En usko, että on olemassa edes vääriä valintoja. Tai ainakaan lopullisia (jos nyt ei puhuta kuolemasta ja sen sellaisesta). Yleensä ne lukot on olemassa vain oman pään sisällä.

Siispä, mene ja tee.

Ole mahtava.

(Ja välillä myös ihan surkea, sekin kuuluu asiaan.)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. ja sinä oot ihana ja upea ja rakas.

      Poista
  2. I feel you! Oon ite myös vaihdossa tällä hetkellä, ja vaikka aika usein mietin kaikkea kotoa ja ajattelen, että "sitten kun oon Suomessa...." en toisaalta millään halua palata siihen vanhaan arkeen.

    riiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep.. tykkäsin kyllä mun elämästä tampereellakin, siellä on ystävät jne mutta nyt tekis vaan mieli seikkailla. toisaalta nää mun mielialat vaihtelee päivittäin, toisena haluan suomeen ja toisena jonnekin australiaan, että ota siitä nyt sit selvää :----D

      Poista
  3. No niinpa.

    Paitsi mulla se on "sitten kun oon taas Kanadassa".

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sulla tulee varmasti olemaan ihanaa kanadassa :--)

      Poista