30.7.2015

SOITTOLISTA / JUN15

kesä2015



Kesäkuun soittolista näyttää siis tältä!

Kuuntele ainakin nämä:

Made In Heights - Pop It in 2. Mahtavan tanssittava ja iloinen kappale.

ASTR - Activate Me. Sopii mainiosti jouksulenkille tai johonkin muuhun hikiliikuntaan, bongattu Annukan mainiolta Treenilistalta.

Hayden James - Something About You. Mukavan svengaava house-pläjäys.

Florence + The Machine - Delilah. Florencen uusi albumi on ilahduttavan yhtenäinen kokonaisuus ja sitä kuuntelee mielellään kokonaisena teoksena, mutta samalla kaikki kappaleet toimii myös erikseen. Vaikka ekan levyn jälkeen Florence ei olekaan samalla tavalla jaksanut innostaa, niin nyt nosti taas varovainen ihastus päätään.

A$AP Rocky feat. Rod Steward, Miguel & Mark Ronson - Everyday. Niin, täähän oli se mun kesäbiisi. Soveltuu oikein hyvin viinin juomisen taustalle, hohoo.

Kwamie Liv - Higher. Oi, Kwamie!! Tää on kyllä ollut ilahduttavin löytö pitkiin aikoihin, niin raikas ja upea ääni ja aaaaah ihan mahtava, kuunnelkaa kaikki biisit mutta erityisesti tää Higher, Lost in the Girl sekä 5 AM.

Georgi Kay - Ipswich. Tämä soi Top of the Lake-tv-sarjassa (jota fiilisteleen edelleen, koska miten voi olla niin hyvä sarja!!!) ja on kyllä asennebiisi!

Silvana Imam feat. Marlene - För Evigt. Asenteesta puheenollen, Silvana Imam on sanakirjaesimerkki siitä. Aivan tajuton meno Sidewaysissa alkukesästä, huh huh!

Rauhatäti & Tes La Rok feat. MC Pyhä Lehmä & Mercedes Bentso - Tytöt ei osaa räppää, piste! Tää on siis aivan 5/5, mahtavaa kettuilua aijai. Räppimimmit rules!

Cherry Glazerr - Had Ten Dollaz. Kovisbiisi, vähän vastapainoa kaiken juustoisen R&B:n kuuntelulle, jota oon harrastanut aika ahkerasti tänä kesänä, haha.

Sharon Van Etten - Afraid of Nothing. Tämän bongasin, kun käväisin pitkästä aikaa Last.fm:ssä ja se ehdotti tätä mulle vedoten siihen, että on samankaltainen The Nationalin kanssa ja sitten oli tietty pakko tsekata että mitäs mitäs ja jep, melakolista indierokkiahan tää on ja vieläpä hyvää sellaista.

Natalie Prass - My Baby Don't Understand Me. Tämän taas bongasin, kun Jessie Warella oli Instagramissaan videopätkä Natalien keikalta ja kuulosti niin pirun hyvältä tää biisi livenä, aijai!

Jamie xx feat. Romy - SeeSaw. Jamie xx:n uutuuslevy jätti mut ehkä aavistuksen kylmäksi mutta tarvinnee vain lisäkuuntelua tai toisenlaisen mielentilan/ajankohdan tms.

HONNE - The Night. Tätä hehkutinkin jo oman postauksen verran, koska tää on vaan niin i h a n a.

>>>

Soittolista kokonaisuudessaan Spotifyssa, aiemmat soittolistat löydät täältä.

27.7.2015

sweet monday

The Internet feat. KAYTRANADA - Girl

Ta-ku feat. JMSN & Sango - Love Again

Pixx - A Way To Say Goodbye

>>>

Viimeisen kesälomapäiväni kunniaksi lempeää maanantaimusiikkia, uujee.

14.7.2015

Koossa

ookoojoo

Ja sitten kun on päässyt ainakin hetkeksi ylitse omista ahdistuksistaan ja hankalasta olosta, voi lähettää turhia viestejä ystäville, jutella äidin ja isän ja tädin kanssa puhelimessa ja lähteä tanssimaan parhaassa seurassa ja tanssia niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus, kuin koko maailma tuhoutuisi huomenna ja tuntea olevansa taas koossa ja elossa.


And you'll return to real life. You need to live it to the fullest. No matter how shallow and dull things might get, this life is worth living. I guarantee it.


(Tämä on samalla myös oodi Alisalle, joka saattoi tämän Haruki Murakamin tekstinpätkän tietoisuuteeni ja jonka kanssa voi sheikata peppua sydämensä kyllyydestä tanssilattialla ja joka hakee hikisille bilettäjille vettä ja joka jaksaa kertoa, kuinka kaunis olet koska on itse kaunein ja kultaisin ja taianomaisin ihminen koko planeetalla.)

13.7.2015

SAVED VIDEOS


Tutkin vähän millaisia videoita olin tallentanut koneelle kirjanmerkkeihin ja tällaisia löytyi:



Toivottavasti tykkäätte! xx

12.7.2015

wait a minute / i feel your gaze / i can't find my way


Kolme biisiä, joita olen luukuttanut ahkerasti viime päivinä:


Luca feat. Tei Shi - Best On

Cherry Glazerr - Had Ten Dollaz

Warpaint - No Way Out (Redux)

>>>

Rentoa sunnuntaita, internet-kamut!

11.7.2015

Coffee


Nopea lauantai-moikkaus!

Huomisellekin on luvassa musapostausta, mutta oli ihan pakko tulla lätkäisemään tämä video tänne(kin), koska VOI MORJENS MIKÄ BIISI!!! Aaaaaaa sulan!

Ei mulla muuta, kivaa lauantai-iltaa murut!

10.7.2015

Friday feminism


Friday feminism on säännöllisen epäsäännöllisesti perjantaisin ilmestyvä juttusarja, jossa nostetaan esiin feministisiä asioita helposti lähestyttävässä muodossa.


Muutama feministinen juttu perjantaihin siis tarjolla, jee! Pari videota, vetoomus sekä kirjoituskutsu.

Mennäänpä asiaan:



Suostumus seksuaalisessa kanssakäymisessä (ugh, miksi kaikki kuulostaa suomeksi niin kapulakieliseltä?) soisi olevan kaikille päivänselvä asia, mutta valitettavasti näin ei ole. Tällä videolla suostumus selitetään erittäin simppelisti noin kolmessa minuutissa käyttämällä esimerkkinä teen juomista.

Whether it's tea or sex, consent is everything.



Kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien hieno puhe, jonka loppupuoli on silkkaa kultaa. Siinä Adichie kehottaa kaikkia kirjoittavia tyttöjä unohtamaan miellyttämisen.

Liian usein itsekin kirjoittaessani modifioin tekstejäni niin, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään tai ymmärtäisi väärin. Mutta sehän on aivan hevonpaskaa: jos on jotain sanottavaa, se tulisi saada sanoa kuten haluaa. Tietysti oikea vihapuhe ja sen sellainen on asia erikseen, eikä nyt kyse ole siitä, vaan siitä, että uskaltaa kertoa oman tarinansa kaunistelematta.

I think that what our society teaches young girls, and I think it's also something that's quite difficult for even older women and self-professed feminists to shrug off, is that idea that likability is an essential part of you, of the space you occupy in the world, that you're supposed to twist yourself into shapes to make yourself likable, that you're supposed to hold back sometimes, pull back, don't quite say, don't be too pushy, because you have to be likable.

And I say that's bullshit.

So what I want to say to young girls is forget about likability. If you start thinking about being likable you are not going to tell your story honestly, because you are going to be so concerned with not offending, and that's going to ruin your story, so forget about likability.
And also the world is such a wonderful, diverse, and multifaceted place that there's somebody who's going to like you; you don't need to twist yourself into shapes.

- Chimamanda Ngozi Adichie

https://www.amnesty.fi/vetoomukset/uusi-translaki-nyt/

Uusi translaki nyt! Allekirjoita vetoomus täällä!

Nykyisin sukupuolen korjausprosessi pakottaa sen läpikäyvän henkilön Suomessa muun muassa sterilisaatioon ja asettaa muutenkin aivan kohtuuttomia vaatimuksia. On mahtavaa, että transihmisiä on enemmän esillä julkisuudessa (esim. Laverne Cox ja Caitlyn Jenner) ja siten tietoisuutta lisätään, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Suomen lainsäädäntö loukkaa tässä asiassa räikeästi ihmisoikeuksia. Amnestyn vetoomuksen allekirjoittaminen lain muuttamiseksi ei vie kauaa ajastasi, lisätietoa löytyy täältä.

http://subwayvenus.blogspot.fi/2015/06/yksi-kolmesta-kokemuksia-abortista.html

Subway to Venus-blogin mahtimimmi Paula peräänkuuluttaa avoimempaa keskustelua abortista ja aikoo koota nettisivun, joka nostaa abortin läpikäyneiden kokemuksia kuuluviin. Aivan huisin mahtavaa toimintaa, arvostan todella! Kannattaa lukea koko kirjoitus Paulan blogista, tässä vielä kirjoituskutsu:

[S]inä tyttö/nainen/transhenkilö/non-binary/muu, joka olet tehnyt abortin - kirjoita minulle kokemuksestasi. Email: paulahama[at]gmail.com


Kokemuksesi voi olla negatiivinen, neutraali, positiivinen, tai osittain kaikkea. Helpottunut, ristiriitainen, hämmentävä. Painotuksen haluaisin kuitenkin olevan positiivisissa  "selviytymistarinoissa".

Erityisen kiinnostunut olen kuulemaan sellaisista seikoista kuin: miksi päädyit aborttiin, millaista oli lääkärien/hoitajien toiminta, tunsitko saavasi tarpeeksi tietoa/tukea, tunsitko aborttia pyytäessäsi joutuvasi valehtelemaan (toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa Suomessa ei riitä syyksi oma tahto, vaan täytyy olla sosioekonomiset perusteet), mitkä asiat olisivat tehneet kokemuksen helpommaksi, miten vallitseva asenneilmapiiri ja median kuvaus abortista vaikuttivat sinuun, oletko avoin aborttikokemuksestasi ystävien/perheen/työkavereiden yms. kanssa vai pidätkö tiedon itselläsi.

Lisäksi: olen kiinnostunut myös aborttikokemuksista 12 raskausviikon jälkeen. Suomessa myöhäisen abortin saa vain erityisluvalla, kun taas esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa oikeus on yleensä automaattisesti 24 viikkoon. Myöhäiset raskaudenkeskeytykset tehdään yleensä esimerkiksi silloin, kun huomataan että sikiö on vakavasti vaurioitunut eikä toivoa selviytymisestä kohdun ulkopuolella ole. Olisin kiinnostunut kuulemaan siitä, tekeekö Suomen 12 viikon kielto myöhäisistä keskeytyksistä hankalan, vai onko erityislupa helppo saada siinä tapauksessa että komplikaatioita tulee.


Formaatti: Lähetä stoorisi ylläolevaan osoitteeseen, sopiva pituus olisi 200-500 sanaa. Valmiilla nettisivulla tarinat julkaistaisiin blogityylisesti (ilman kommentointia) joko allekirjoituksella Nimi, ikä, paikkakunta (esim. Paula, 26, Lontoo), tai vastaavasti anonyymisti jos niin haluat. Mailit luonnollisesti ovat luottamuksellisia enkä levittele niiden sisältöä (paitsi itse julkaistavan tarinan) tai email-osoitettasi mihinkään.

>>>

Kuvat: 1 & 2

9.7.2015

SOITTOLISTA / MAY15

touko2015



Johan ollaan heinäkuun puolella, hyvä aika siis julkaista alta pois tämä toukokuun soittis, hehee!

Epäilin ensin, etten saisi koottua toukokuulle minkäänlaista listaa, kun olin kuusta noin 3/4 ulkomailla, eikä reissun päällä ole samalla tavalla aikaa etsiä ja fiilistellä uutta musiikkia niin kuin kotosalla. Mutta jotenkin onnistuin kasaamaan ihan kelpo listan ja sieltä voi bongailla kaikkea matkoilta mukaan tarttunutta ja matkojen aikana kuunneltua musaa, jee!

Kuuntele ainakin nämä:

Snakeships feat. Kaleem Taylor - Forever (Pt. II). Tästä biisistä tulee ihan superhyvä fiilis ja tätä on melkeinpä mahdoton kuunnella tanssahtelematta.

Giorgio Moroder feat. Sia - Déjà vu. Aika perus diskohittijumputus, mutta silti jotenkin fresh mun mielestä.

Sabella - Loving Like This. Tosi nättiä poppis-r&b:tä, nam nam!

The Weeknd - Often (Kygo Remix). Jäin tähän koukkuun varmasti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, eikä vieläkään kyllästytä. Originaali on erittäin explicit sanoituksiltaan, tää remix on siinä mielessä vähän kesympi mutta toisaalta tässä on myös mun makuun parempi (eli nopeampi) rytmi, joten siksi remix päätyi listalle.

Hisser - Park Fiction. Hisser on Disco Ensemblestä tutun Miikka Koiviston projekti ja vähän iisimpää menoa DE:een verrattuna (vaikka tällainen vertailu ei kyllä kovin mielekästä olekaan). Hyvältä kuulostaa, vaikkei itselleni mitään tajunnan räjäyttävää kamaa olekaan. Livekunto myös erittäin jees, Sidewaysissä tuli koettua.

Rest in Beats - Blinkende pligter. Päädyttiin sattumalta Århusissa Rest in Beatsin keikalle Spot-festareilla ja kuultiin vain pari loppubiisiä, mutta nekin sai jo meidät vakuuttuneiksi bändistä. Sanoista en ymmärrä mitään, mutta hyvältä kuulostaa meno!

Chastity Belt - Joke. Chastity Beltin Time to Go Home-albumi on silkkaa kultaa ja siitä tulee heti mielleyhtymiä rosoiseen autotallirokkiin ja jotenkin ilmiselvää on, että bändi on Jenkeistä kotoisin. Jo bändin nimi on aivan nerokas ja bändikuva kanssa, hohoo. Täällä muuten bändin Rookie-haastattelu.

Alina Baraz & Galimatias - Can I. Koko Urban Flora EP on aivan hurmaavan ihana! Muistan selailleeni Prahassa jotain talteen tallentamiani artisteja Spottarissa ja sattumalta alkaneeni kuunnella Fantasy-kappaletta ja sitten seuraavana päivänä (tai niillä main ainakin) julkaistiinkin tuo EP, eli parempaa ajoitusta ei olisi voinut osua kohdalle. Parasta iltafiilistelymusiikkia, oi.

>>>

Koko soittolista Spotifyssa, aiemmat listat täällä.

8.7.2015

Pysähdys

run


Olen kirjoittanut viime aikoina paljon. Muistivihkoihin, päiväkirjaan, puhelimen muistioon, kalenterin takasivuille, karkailevaan muistiini. Olen kirjoittanut kaikkialle muualle, paitsi tänne. En ole osannut, kaikki on tuntunut liian paljastavalta, henkilökohtaiselta, keskeneräiseltä.

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttä, ihmissuhteita, ihmisiä, ihmisyyttä, maailmaa; todellista ja kuviteltuja, aikaa, identiteettiä, luovuutta, luomista, seksuaalisuutta, etsimistä, löytämistä, epävarmuutta, keveyttä, armollisuutta, lempeyttä, pahuutta, yltäkylläisyyttä, puutetta, elämää, kuolemaa. Kaikkea muuta paitsi Kreikan kriisiä, vaikka se yrittääkin tunkeutua uutisvirrasta tajuntaani joka päivä.

Tajusin, etten ole oikeastaan pariin vuoteen kunnolla pysähtynyt. Olemaan, ajattelemaan. Olen mennyt koko ajan vain eteenpäin, hamunnut lisää ja lisää, lisää ihmisiä, lisää kokemuksia, lisää tekemistä.

Opiskeluasioita ja sellaisia pikkujuttuja, kuten mitä haluan elämältäni, olen toki pyöritellyt paljonkin, mutta nyt nekin asiat ovat vihdoin aika lailla kunnossa. (Vaikka eiväthän nekään mitään muuttumattomia kivipatsaita ole, vaan koko ajan muotoaan vaihtavia pilvimuodostelmia.)

Ehdin jo kirjoittaa tekstin otsikolla Ajatuksia yksinäisyydestä, mutta sitä kirjoittaessani tajusin, että ehkä se yksinäisyyden tunne olikin vain sitä, että jouduin pitkästä aikaa kohtaamaan vain itseni, enkä ketään muuta.

Ja välillä on hyvä pysähtyä. Saada perspektiiviä menneeseen ja tulevaan, hyvällä lykyllä nykyhetkeenkin, vaikka se tuntuu välillä olevan kaikista haasteellisinta.

Eli on aivan ok, jos en tänä kesänä seikkaile ympäri ämpäri, ratkottavaa riittää aivan tarpeeksi omassa päässäni. (Tämä lähinnä muistutuksena itselleni, vaikka en kyllä panisi pahakseni pientä seikkailuakaan.)

Lena Dunhamin sanoin:

You've learned a new rule and it's simple: don't put yourself in situations you'd like to run away from.

But when you run, run back to yourself[.]


Juokse siis takaisin itsesi luo, aina.